torstai 12. joulukuuta 2013

Uusi hallitus on valittu!

Yhdistyksen syyskokouksessa 27.11.2013 Erikeepperille valittiin hallitus vuodelle 2014. Uudessa hallituksessa puheenjohtajana toimii tämän syksyn tuutori Mira Kääriä ja varapuheenjohtajana myöskin tuutorina häärinyt, edunvalvonta-asioitakin esimerkillisesti hoitanut Sanni Heinonen. Taloudenhoitajana jatkaa Laura Takkunen ja sihteeriksi valittiin Viivi Piira. Hallituksessa jatkavat myös Anniina Kälviäinen, Laura Lampi sekä Hanna Timonen. Uusia hallituksen jäseniä ovat fuksit Petra Jäppinen, Samu Kaarto ja Sara Parkkinen sekä aiemmin Jyväskylän Abakuksessa toiminut Elisa Manninen. Erikeepperi toivottaa uudet hallitustoimijat tervetulleiksi!

Erikeepperi kiittää lämpimästi kaikkia kuluneen vuoden hallitustoimijoita, erityisesti puheenjohtaja Iris Vainiota sekä varapuheenjohtaja Hanni Rossia, jotka ovat käyttäneet huikeasti omaa aikaansa ja energiaansa keepperiläisten hyväksi ja ikään kuin toimineet Erikeepperin moottorina. Hanni ja Iris ovat mm. käynnistäneet Erikeepperin yhteistyön muiden käyttiksen järjestöjen kanssa, mikä toivottavasti jatkuu vastaisuudessakin.
Hanni ja Iris väistyvät nyt Erikeepperin ytimestä, mutta monet keepperiläiset toivovat näkevänsä heitä paljon jatkossakin.


HUOM! Mikäli olisit halunnut jonkin viran, mutta missasit syyskokouksen, älä suotta masennu! Toimihenkilöt ovat aina tervetulleita! Toimarina pääset mukaan järjestämään tapahtumia ym. kivaa omien mahdollisuuksiesi mukaan. Jos toimihenkilönä toimiminen kiinnostaa, ota yhteyttä hallitukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti